tää etenee pahempaan suuntaan kokoajan
en halua puhua ihmisille, on vaan pari läheistä jotka edes tietää mun ongelmista
en halua puhua kavereille, ne ei ota mua tosissaan
en halua puhua terveydenhoitajalle, se vaan ohjailee mua, en jaksa sitäkään
tää kaikki murtaa mut pala kerrallaan ja mitään ei jää jäljelle lopulta
mulle jää vaan se yks pakenemismahdollisuus ja jos mä hemmetti en pelkäis kipua ja kaikkea niin paljon mä olisin jo tehnyt sen
nytkin mä pakenen mielikuvitusmaailmaan keskellä päivää kun yöllä oleva sekava ahdistus jatkui päivälle asti, koulussa oleminen oli yhtä helvettiä kun mun sekava, todella sekava yö jossa heiluin ties missä kaduilla.
mulla ei oo enää vaihtoehtoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti